Historia

1_Our_history_1.3

Pohjoisranta perustettiin vuonna 1995, kun kolme perustajaosakasta Jouni Heinonen, Esa Laurila ja Tommi Siikaniva päättivät uudistaa suomalaista viestintätoimistokulttuuria. Yrityksen ensimmäinen toimisto oli kellarihuoneistossa osoitteessa Pohjoisranta 6.

Pohjoisrannan erottavaksi tekijäksi muodostui jo ensimmäisten vuosien aikana maine. Heinonen ja Pohjoisrannan pienosakkaaksi tullut tohtori Pekka Aula toivat Suomeen maineteorian ja kirjoittivat aiheesta useita kirjoja. Pohjoisranta on myös tutkinut säännöllisesti yritysten ja yhteisöjen mainetta vuodesta 2001 lähtien.

Perustajaosakkaiden tavoitteena oli rakentaa Pohjoisrannasta maan paras ja suurin viestintätoimisto. Vuonna 2010 Pohjoisranta olikin Taloustutkimuksen yrityskuvatutkimuksen mukaan imagoltaan Suomen paras viestintätoimisto. Vuonna 2012 the Holmes Report valitsi meidät Pohjoismaiden parhaaksi viestintätoimistoksi ja vuonna 2014 olimme taas Taloustutkimuksen imagotutkimuksessa Suomen paras viestintätoimisto.

Vuodesta 2006 lähtien olemme tehneet yhteistyötä Burson-Marsteller-ketjun kanssa. Vuodesta 2012 olemme ollet osa ketjua. Meillä on kollegoita yli 100 maassa. Heidän kanssaan jaamme tietoa muun muassa eri toimialoihin liittyvistä parhaista käytännöistä.

Burson-Marsteller perustettiin Yhdysvalloissa vuonna jo vuonna 1953, kun Bill Marsteller ja Harold Burson yhdistivät voimansa. Tänä päivänä Burson-Marsteller on yksi maailman johtavimmista PR- ja viestintäyrityksistä.